Ensimmäinen TC-kanavakuivaamo Suomeen – Junnikkala Oy modernisoi sahaansa

TC Kanaltork Eräs maailman moderneimmista sahoista valitsi Valutec Oy:n TC-kanavakuivaamon investoidessaan uuteen kuivauskapasiteettiin. Se on ainoa kanavakuivaamotyyppi, joka mahdollistaa käyttäjälle erimittaisten ja eri puulajien vapaan yhdistelyn. Tämän ansiosta se on saanut lyhyessä ajassa merkittävän markkinaosuuden Euroopan puutavarakuivaamomarkkinoista. Junnikkalalla on laitokset Kalajoella ja Oulaisissa, ja sen kokonaisvuosituotanto on lähes 400 000 m3. Osa Kalajoen vanhemmista kuivaamoista on päätetty…

Junnikkalan Saha: Ylikuumentuneen raaka-ainemarkkinatilanteen johdosta joudumme keskeyttämään puunoston

Vääristynyt markkinatilanne tukkipuun hinnannousun suhteessa sahatavaran hintaan ja kuitupuun hinnan suhteessa selluteollisuuden lopputuotehintaan ei voi jatkua enää tavalla, jossa tänä päivänä olemme. Riskit sahateollisuuden kannalta kasvavat suuriksi. Tästä syystä kerroimme myös julkisuuteen tänään, että joudumme keskeyttämään puunoston toistaiseksi. Päätimme nostaa esiin ongelman, josta moni sahatoimija kärsii, mutta josta ei uskalleta puhua. Globaali tilanne kysynnän suhteen ei…

Iisalmen Sahat investoi Valutecin kuivaamokapasiteettiin

Suomen vahvoilla sahamarkkinoilla luottamus Valuteciin kuivaamojen toimittajana jatkuu. Iisalmen Sahat Oy on investoinut kanavakuivaamoon, jonka kapasiteetti on 50 000 kuutiometriä puuta vuodessa. – Odotamme yhteistyön alkamista alan pitkän linjan toimijan Iisalmen Sahojen kanssa, sanoo Valutecin paikallisjohtaja Mikko Pitkänen.   Iisalmen Sahat on päätynyt investoimaan ns. FB-kanavakuivaamoon, jossa on kaksi erillistä vyöhykettä. Kahden erillisen vyöhykkeen ansiosta sekä halkeilu että…

UPM Kaukaan saha valmistanut yli 17 miljoonaa sahatavarakuutiota

UPM Kaukaan saha Lappeenrannassa on tuottanut vuosina 1959­-2014 yhteensä 17 miljoonaa kuutiota mänty- ja kuusisahatavaraa. Sahan 17 000 000. sahatavarakuutio valmistui syyskuun puolivälissä ja se luovutettiin eilen hirsitalovalmistaja Honkarakenteelle. Honkarakenne on UPM Timberin merkittävä asiakas, jolle on toimitettu sahatavaraa Kaukaalta lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. UPM:n sahatavaraa käytetään Honkarakenteen hirsitalojen rakenteissa ja verhouksissa. ”UPM Kaukaan saha…

Metsä Groupin puutuoteliiketoiminnan 30 miljoonan euron sahainvestointi valmistui Vilppulassa

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Woodin Vilppulan uudistettu saha vihittiin käyttöön tänään 18.11.2013. Noin 30 miljoonan euron investoinnilla sahalle rakennettiin uusi sahansyöttö, sahalinja ja tuorekäsittelylinjat. Uudistetun sahan hyötyjä ovat aiempaa parempi tuotantotehokkuus ja kyky vastata erilaisiin asiakastarpeisiin. Sahalinjan vihki käyttöön elinkeinoministeri Jan Vapaavuori. ”Investointi on strategisesti tärkeä Metsä Groupille, sillä sen avulla voimme nostaa puuraaka-aineen jalostusarvon…