Metsä Group tuo ensimmäisenä markkinoille täysin digitaalisen puukaupan ennakkorahoituksen

Ennakkorahoituksella metsänomistaja saa jopa 80 prosenttia puukaupparahoista tililleen kolmen pankkipäivän sisällä puukaupan teosta, vaikka puut kaadettaisiin vasta kahden vuoden päästä. Ennakkorahoituspalvelu on tarjolla vain sähköisiin puukauppoihin. Palvelu on rakennettu yhdessä OPn kanssa. Metsä Group ja OP ovat rakentaneet yhdessä rahoituspalvelun, jonka avulla sähköisen puukaupan tehnyt metsänomistaja saa jopa 80 prosenttia puukaupparahoista tililleen kolmen pankkipäivän kuluessa…

Metsä Groupilla sähköistä puukauppaa jo 200 miljoonaa euron arvosta

Metsä Groupin Metsäverkko-palvelussa on kahdessa vuodessa tehty puukauppaa yhteensä 200 miljoonan euron arvosta. Metsäverkko on toistaiseksi ainoa palvelu, jossa puukaupan voi tehdä alusta loppuun asti kokonaan sähköisesti. Metsä Group aloitti sähköisen puukaupan ja metsäpalveluiden myynnin omistajajäsentensä kanssa kesäkuussa 2015. Kaikille metsänomistajille nämä sähköiset palvelut avautuivat heinäkuussa 2017. Sähköisen puukaupan osuus kaikesta Metsä Groupin puukaupasta on…

AXA Real Estate on ostanut 3 700 hehtaaria metsätalousmaata UPM:ltä

Johtava eurooppalainen kiinteistösijoittaja ja omaisuudenhoitoyritys (1) on ostanut UPM:ltä kolme metsätilaa, joiden yhteispinta-ala on 3 700 hehtaaria. Tilat sijaitsevat Pielavedellä, Lieksassa ja Tohmajärvellä. Kaupan kokonaishinta on 11,2 miljoonaa euroa. AXA Real Estate on tehnyt kaupan ranskalaisen vakuutusyhtiön AXA Insurance Company:n puolesta. Kauppa on AXA Real Estaten ensimmäinen asiakkaidensa puolesta tekemä metsätilakauppa Ranskan ulkopuolella. Tämä on…

Taaleritehdas osti 5500 hehtaaria lisää metsää UPM:ltä

Taaleritehdas on ostanut UPM:ltä noin 5500 hehtaaria metsätalousmaata. Ostetut metsäkiinteistöt sijaitsevat Kuhmossa ja Utajärvellä. Solmittuun metsätilakauppaan liittyy pitkäaikainen puukauppa- ja metsäpalvelusopimus UPM:n kanssa, mikä turvaa puulle vakaan menekin sekä metsien kestävän hoidon ostajan tavoitteiden mukaisesti. Kaupan osapuolet ovat sopineet, että kaupan hintaa ei julkaista. Taaleritehdas on ostanut Metsä-rahastoilleen viime vuosien aikana yhteensä noin 18.500 hehtaaria…

UB Nordic Forest Management Oy:n rahasto Nordic Forest Fund I ja UPM sopineet noin 3 500 hehtaarin metsäkaupasta

United Bankers -konserniin kuuluvan UB Nordic Forest Management Oy:n hallinnoima pääomarahasto Nordic Forest Fund I (NFF) ja UPM ovat sopineet noin 3 500 hehtaarin metsäkaupasta. Kaupan kohteena olevat tilat sijaitsevat Sonkajärvellä, Keiteleellä, Lapinlahdella ja Kärsämäellä. Solmittuun metsätilakauppaan liittyy pitkäaikainen puukauppa- ja metsäpalvelusopimus UPM:n kanssa, mikä turvaa puulle vakaan menekin sekä metsien kestävän hoidon ostajan tavoitteiden…

Taaleritehtaalle 4500 hehtaaria lisää metsää UPM:ltä

Taaleritehdas on ostanut merkittävän kokoisella kertakaupalla UPM:ltä 4500 hehtaaria metsää Taaleritehtaan metsärahasto on kasvanut Suomen kymmenen suurimman metsänomistajan joukkoon, yhteensä Taaleritehtaan omistuksessa on jo yli 13 000 hehtaaria suomalaista metsää Taaleritehtaan Metsä-rahasto tarjoaa sijoittajille täyden palvelun paketin metsäomistamiseen Taaleritehdas on ostanut tänään 23.12.2013 UPM:ltä 4500  hehtaaria metsää. Metsäkiinteistöt sijaitsevat Joensuussa, Lieksassa, Kontiolahdella, Juuassa, Vieremällä ja…

Taaleritehdas osti 1100 hehtaaria metsää UPM:ltä

» Taaleritehdas on ostanut UPM:ltä 1100 hehtaaria metsää » Yhteensä Taaleritehtaan omistuksessa on jo 8400 hehtaaria suomalaista metsää » Taaleritehtaan Metsä-rahasto tarjoaa sijoittajille täyden palvelun paketin metsäomistamiseen Taaleritehdas on ostanut tänään 18.9.2013 UPM:ltä hieman yli 1100 hehtaaria metsää. Ostetut kaksi metsäkiinteistöä sijaitsevat Savossa Tervon ja Juankosken kunnissa. Sopimus sisältää myös pitkäaikaisen puukauppa- ja metsähoitosopimuksen, joka…