Puuliiton Nilosaari huolestui pitkistä käsittelyajoista: Palkkaturvahakemusten ruuhkat purettava viipymättä

Palkkaturvahakemusten käsittelyajat ovat Puuliiton puheenjohtajan Jari Nilosaaren mukaan venähtäneet kestämättömän pitkiksi. Liittoon on tullut alueellisia tietoja jopa vuoden käsittelyajoista. – Vielä jokin aika sitten esimerkiksi Pirkanmaalla puhuttiin pahimmillaan puolen vuoden ruuhkista, mutta nyt palkkaturvahakemusten käsittelyajat ovat venyneet jopa vuoteen. – Tämä asettaa muun muassa Puuliiton jäsenet todella surkeaan asemaan. Vaadimme välittömästi lisää resursseja ELY-keskuksiin, jotta…

Meton pj. Håkan Nystrand: Metsäasiantuntijoita tarvitaan lisää

Kuluneen kymmenen vuoden aikana metsäasiantuntijoiden määrä on vähentynyt rajusti, jopa neljänneksellä. Samaan aikaan työn määrä ja vaatimukset ovat lisääntyneet ja uusien investointien myötä tulevat lisääntymään entisestään. Paheneva resurssipula on korjattava pikaisesti, vaativat metsäasiantuntijat. Luonnonvarakeskuksen tuoreen selvityksen mukaan Metsähallituksen ja metsäyhtiöiden tekemissä hakkuissa sekä työvoiman että korjuukaluston määrä on vuoden sisällä lähtenyt selkeään nousuun. Lisäystä on…

Versowood aloittaa YT-neuvottelut sahoillaan

Versowood aloittaa YT-neuvottelut sahatavaratuotannossaan kaikilla tehdaspaikkakunnilla (Vierumäki, Otava, Riihimäki ja Hankasalmi) kapasiteetin sopeuttamiseksi vallitsevaan kysyntä- ja työtilanteeseen. Tuotannonrajoittaminen koskee ensisijaisesti kuusisahatavaran tuotantoa, mutta myös mäntysahatavaran tuotantoon liittyy epävarmuutta. YT-neuvottelut käydään ns. lyhyen kaavan mukaan, jolloin lomautus on enintään 90 päivää ja irtisanottavien määrä maksimissaan 10 henkilöä. Neuvotteluiden piirissä ovat sekä tuotannon työntekijät että toimihenkilöt.”Markkinatilanne on…

Työ- ja elinkeinoministeriö: Metsäalan strateginen ohjelma saavutti hyvin tavoitteitaan ja tarjoaa eväitä myös uudelle hallitukselle

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) on vuosina 2011-2015 yhteistyössä alan toimijoiden kanssa suurelta osin saavuttanut kunniahimoiset tavoitteensa ja ala on uudessa nousussa. Kotimaisen aines- ja energiapuun käyttö on noussut tavoitellulle ennätystasolle 65 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Puukerrostalojen markkinaosuus on viidessä vuodessa noussut liki nollasta tavoitteeksi asetettuun 10 prosenttiin tänä vuonna. Metsäteollisuuden viennin arvo nousi 11,2 miljardiin euroon,…

Kaski poltetaan Kolin kansallispuistossa 26.8.2015

Metsähallituksen luontopalvelut kaskeaa Kolin kansallispuistossa, Ollilan tilalla, keskiviikkona 26.8.2015 klo 10:00 alkaen. Kaski poltetaan perinteisin menetelmin, joskin epätavallisen myöhään, koska alkukesä oli sateinen. Kaskella on myös Harri Piispasen ja Tristan Hamelin yhteistyönä syntynyt taideteos, ”Maasta”, joka palaa kaskeamisen yhteydessä. Teos on osa Kolin ympäristötaidefestivaalia 2015. ”Kaski on inspiroiva alusta taideteokselle, koska kaskea polttamalla syntyy joka…

Suomelle löytyi uusia jäkäliä – tutkija muistuttaa lahopuiden merkityksestä

Kaikki uudet lajilöydöt tehtiin lahopuulta. Lahopuu on merkittävä kasvualusta suurelle joukolle jäkäliä ja muita kotelosieniä. Kuva: Annina Launis / Luomus Suomesta on löytynyt kuusi maalle uutta jäkälälajia ja kaksi muuta kotelosienilajia. Helsingin yliopiston tutkimuksessa kaikki lajit löytyivät lahopuilta, muun muassa Hämeenlinnan Evolta, Vantaan Herukkapurolta ja Kolilta. Vasta osa lajeista on saanut suomenkielisen nimen. Lajit kuuluvat…

Luke Puumessuilla 2015: tietoa ja osaamista puutuotealan suhdannenäkymistä puutuotteiden modifiointiin

Puumessut järjestetään 14. kerran Jyväskylän Paviljongissa 2.-4.9. Luonnonvarakeskus (Luke) esittelee omalla osastollaan monipuolisesti puutuotealaa koskevia tuoreita tutkimustuloksia ja palvelumahdollisuuksia, puutuotemarkkinoilta puun perimään ja laatuun. Lukessa tehdään aihepiirin tutkimus-, kehittämis- ja innovointityötä viisivuotisessa Puumateriaalit ja -tuotteet biotalouden rakentamisessa -tutkimusohjelmassa (MAT). Puumessuilla esitellään tuloksia ja osaamista ohjelman kaikista viidestä teemasta – puutuoteala biotaloudessa, puun käyttö, puuraaka-aineet ja…

Puuliiton puheenjohtaja Jari Nilosaari: Pessimisti Sipilä pettyi hirttäydyttyään huonoon taktiikkaansa

  Puuliiton puheenjohtaja Jari Nilosaari Eduskuntavaalien jälkeen tuleva pääministeri Juha Sipilä ilmoitti mediassa, että pessimisti ei pety. – Ja nyt kun niin kutsuttu yhteiskuntasopimus kaatui Sipilän huonoon taktiikkaan ja ilmeiseen osaamattomuuteen työmarkkina-asioissa, julisti hän julkisesti pettymystään. Neuvotteluja ei varmasti edistänyt sekään, että Sipilä vuodatti näitä pessimistisiä lausuntojaan julkisuudessa jo ennen viimeisiä ratkaisun hetkiä, Nilosaari kommentoi…

Ilmastonmuutos uhkaa pohjoisten metsien terveyttä

Kuivuuden ja kaarnakuoriaisten tappamaa vanhaa kuusimetsää Arkangelin alueella Luoteis-Venäjällä. Kuva: Timo Kuuluvainen Ennusteiden mukaan ilmasto lämpenee boreaalisella vyöhykkeellä nopeammin kuin millään muulla kasvillisuusvyöhykkeellä. Samalla metsien kasvu on esimerkiksi Suomessa lisääntynyt. Kuivuuden siivittämät metsätuhot voivat kuitenkin tulevaisuudessa yleistyä ja uhata metsien terveyttä. Kansallisia ja kansainvälisia toimia tarvitaan metsien monimuotoisuuden, sopeutumiskyvyn ja hiilivarantojen turvaamiseksi. Boreaaliset metsät sijaitsevat…

Yhteiskuntasopimuksen kariutumisesta voi aiheutua metsäteollisuudelle yli 40 miljoonan euron vuotuiset lisäkustannukset

Yhteiskuntasopimuksen tavoitteena olleen tuottavuusloikan tarve ei vähene yhtään, mutta keinovalikoima supistuu ja muuttuu rajummaksi. Yritysten kilpailukykyä on pystyttävä parantamaan alentamalla yksikkötyökustannuksia. Teollisuuden kilpailukyvylle on myrkkyä, mikäli hallitusneuvotteluissa päätetyt lisäleikkaukset ja veronkorotukset joudutaan toteuttamaan sellaisenaan. “Metsäteollisuus on pettynyt, että yhteiskuntasopimusta ei syntynyt, koska palkansaajajärjestöt eivät olleet valmiita sitoutumaan sopimuksen tuottavuustavoitteisiin. On valitettavaa, jos sopimuksen kariutumisen seurauksena…