UPM ja Tornator ovat solmineet sopimukset metsätila- ja puukaupoista

UPM ja Tornator Oyj ovat tänään allekirjoittaneet aiesopimuksen, jonka mukaan yhtiöt sitoutuvat metsätilakauppaan ja pitkäaikaiseen puukauppaan. Tornator myy sopimuksen mukaan vuosittain merkittävän määrän puuta omistamistaan metsistä UPM:n Itä-Suomen tehtaille. Puukauppasopimuksen lisäksi on sovittu 23 000 hehtaarin suuruisesta metsäkiinteistökaupasta Pohjois-Karjalassa. Myytävät UPM:n metsät sijaitsevat Ilomantsissa, Juuassa, Lieksassa ja Polvijärvellä, ja ne ovat sekä PEFC(TM)- että FSC®-sertifioituja (FSC…

Metsä 2020 -sovelluskilpailun sadosta uusia ajatuksia metsäisiin sovelluksiin

Kilpailun finalistit: Kilpailun sovellus- ja konseptisarjoista kutsuttiin Stora Enson Innovation Centerissä järjestettyyn finaaliin viisi joukkuetta. Kilpailun voittajat: Polku-voittajasovelluksen taustatiimin Teemu Kinnunen ja Joonas Ylläsjärvi hymyilevät vierellään Samuel Rönkä Kanttarellit kartalla-voittajakonseptin kehittäneestä joukkueesta. Uusiutuvien materiaalien yhtiö Stora Enso ja sähköisen liiketoiminnan asiantuntijatalo Sofokus järjestivät sovelluskilpailun metsän ja modernin verkko- ja mobiilitekniikan yhteen liittämiseksi. Kehitetyt sovellukset ja…

Puun kysyntä kasvaa – oikeanlaisella metsänkasvatuksella puuntuotantoa voidaan lisätä kestävästi ja kannattavasti

Kuvaaja: Markku Hietavuori Puun kysynnän arvioidaan kasvavan merkittävästi lähivuosina. Luonnonvarakeskuksen Metsä 150 -hankkeen raportin mukaan puuntuotantoa voidaan lisätä muun muassa kohdentamalla hakkuita, viljelemällä nopeakasvuisia jalostettuja taimia ja siemeniä, säätelemällä harvennusten voimakkuutta, ajoitusta ja harvennustapaa sekä lisäämällä metsämaan tuotoskykyä. Suomen olosuhteissa metsän kasvatus on pitkäjänteistä toimintaa ja toimenpiteet vaikuttavat puuston kasvunlisäykseen viiveellä. Ainoa nopea keino vastata…

Puunkuormaajamestari 2017 -kiertue käynnistyy huhtikuussa

Cargoteciin kuuluva Hiab sekä Volvo Trucks ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry yhteistyökumppaneineen käynnistävät huhtikuussa 32. kerran puunkuormaajamestarikilpailun. Suuren suosion saavuttaneen tapahtuman ensimmäinen osakilpailu käydään 6. huhtikuuta 2017 Tampereella, ja kilpailut jatkuvat eri paikkakunnilla kevään ja syksyn aikana. “Kiertue on tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdessa osassa: järjestämme keväällä noin puolet osakilpailuista ja kesätauon jälkeen kiertue…

Puukaupassa hyvä startti – tasapuolinen kilpailu menestyksen avain

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat alkuvuodesta 21 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän puuta. Puun käytön kasvaessa voimakkaasti korostuu puumarkkinoiden tasapuolisen kilpailun varmistamisen tärkeys. Metsähakkeen sähköntuotantotuki vääristää kilpailua ja siitä on luovuttava. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-helmikuussa yksityismetsistä 6,2 miljoonaa kuutiota puuta, mikä oli 21 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana ja 46 prosenttia enemmän…

Metsähallituksen toiminta alueilla vahvistuu

Metsähallitus lisää toimintansa paikallisuutta ja näkyvyyttä maakunnissa. ”Pyrimme olemaan aikaisempaa tiiviimmin läsnä alueilla sekä kuuntelemaan alueen asukkaita ja sidosryhmiä yhä enemmän”, sanoo Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen. Osana konsernin uutta työjärjestystä Metsähallitukseen perustetaan alueelliset johtoryhmät alueellisten asioiden valmistelu- ja yhteistyöelimiksi. ”Meiltä on ajoittain kaivattu selkeämpää organisaatiota ja paikallisia kasvoja. Toiveena on esitetty, että Metsähallitus edustaisi valtion…

Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajan Jussi Pesosen puhe Uusiutuva metsäteollisuus – menestyvä Suomi -seminaarissa 2.3.2017

Arvoisa ministeri ja hyvät kuulijat, Lämpimästi tervetuloa tämän päivän seminaariin, jossa puhumme muutostarpeesta ja uudistumisesta! Metsäteollisuudella menee tällä hetkellä kohtuullisen hyvin. Teollisuus on palannut tavaraviennin ykköseksi. Kymmenkunta vuotta sitten ei uskottu, että puujalka enää kantaisi. Toisin kävi. Siitä voimme olla ylpeitä. Määrätietoisen rakennemuutoksen jälkeen ala on uusiutunut ja kääntänyt investointinsa kotimaassa kasvuun. Metsäteollisuusyritysten mittava taloudellinen…

Yhdessä tekeminen kannustaa metsänomistajia vapaaehtoiseen suojeluun

Tutkijoiden, metsäammattilaisten ja maanomistajien yhteistyö vähentää ennakkokuuloja, edistää vapaaehtoista suojelua ja mahdollistaa yhteisten tavoitteiden sopimisen. Metsän käytön eri tavoitteiden yhteensovittaminen ja vuorovaikutus ovat tärkeitä, kun täydennetään ja hoidetaan monimuotoisuutta turvaavaa ekologista verkostoa. Toimiva viestintä saa metsänomistajat kiinnostumaan vapaaehtoisen suojelun vaihtoehdoista. Parhaimmillaan eri toimijoiden välinen hyvä yhteistyö auttaa järkeistämään metsien käsittelyä ja parantamaan metsän luontoarvoja. Tieto…

Metsähallitus: Muutosten vuonna kelpo tulos

Kuva: Ponsse Metsähallituksen väki venyi kelpo suoritukseen monien muutosten vuonna 2016. Konsernin liikevaihto koko vuoden osalta oli 333 miljoonaa euroa eli hyvin lähellä edellisen vuoden liikevaihtoa, joka oli 337 miljoonaa euroa. – Saavutus osoittaa, että henkilöstön toiminta jatkui määrätietoisena ja erinomaisen tuloksekkaana, vaikka metsähallituslain muutos toikin mukanaan paljon uuteen rakenteeseen siirtymiseen liittyvää lisätyötä, pääjohtaja Pentti…