Metsä Groupin Rauman sahahanke sai rakennusluvan

Metsä Groupiin kuuluvalla Metsä Fibrellä on käynnissä hankesuunnittelu mäntysahan rakentamisesta Rauman tehdasalueelle. Rauman kaupunki on myöntänyt rakennusluvan Metsä Fibrelle sahan rakentamiselle. Rauman sahahankkeessa on käynnissä hankesuunnitteluvaihe, joka sisältää esisuunnittelun, ympäristölupaprosessin, aiesopimukset päälaitteista ja projektin investointiesityksen. ”Hankesuunnittelu etenee aikataulussaan. Rauman kaupunki myönsi rakennusluvan tällä viikolla ja sahan ympäristölupahakemus on käsittelyssä. Tarkoituksena on valmistella investointiesitys niin, että…

Metsäteollisuus vähentää edelleen päästöjään

Metsäteollisuus vastaa hallituksen asettamaan 2035-hiilineutraalisuustavoitteeseen vähentämällä jo nykyisin pieniä päästöjään sekä valmistelemalla alalle oman kunnianhimoisen ilmastotiekartan. Suomen hiilineutraalisuustavoite on äärimmäisen kova. Suomessa metsät kasvavat paljon enemmän kuin niitä vuosittain käytetään. Silti esimerkiksi hiilinielujen turvaamiseksi tarvitaan useita toimenpiteitä. Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama ja tänään 15.11. julkaistu selvitys kertoo, että Suomen vuodelle 2035 asettama hiilineutraalisuustavoite on äärimmäisen…

Ilkka Hämälä jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana

© SEPPO SAMULI Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana vuonna 2020. Metsäteollisuus ry valitsi Hämälän jatkokaudelle yhdistyksen syyskokouksessa. Uudelle kaudelle valittu puheenjohtaja Hämälä muistutti syyskokouksen avauspuheessaan metsäteollisuuden merkityksestä ratkaistaessa aikamme suuria haasteita. – Metsäteollisuuden kukoistus rakentaa kansakuntamme hyvinvointia ja hillitsee samalla ilmastonmuutosta. Aktiivinen metsien käyttö, metsien pitäminen elinvoimaisina, on mitä parhainta ilmastotyötä,…

Laukaan Tupaswilla osti Luston harvinaisen metsäkoneen

© Timo Kilpeläinen Suomen Metsämuseo Lusto on myynyt työnäytöskoneena toimineen PIKA 50 -monitoimikoneensa. Metsäkoneen osti Laukaan Tupaswilla Oy ja kauppa tehtiin perjantaina 8.11.2019. Laukaan Tupaswilla on vanhojen hirsirakennusten suojissa toimiva perinnekylä, joka järjestää muun muassa yritystapahtumia ja perhejuhlia. PIKA 50 on erinomainen lisä Tupaswillan Perinnekylän kokoelmaan, joka keskittyy vanhoihin maa- ja metsätalouskoneisiin. Yrityksen vuosittain järjestämillä…

UPM Metsän taimille Avainlippu merkiksi suomalaisuudesta

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt UPM:n Joroisten taimitarhan metsänviljelymateriaalille Avainlippu-tunnuksen. UPM:n puuntaimet ovat alku terveelle ja tuottavalle suomalaiselle metsälle. Kaikki UPM Joroisten taimet ovat vuosikymmenien kehittämisen ja osaamisen tulos sekä 100 %:sesti suomalaista alkuperää. Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen…

Pohjoisen puut yllättivät tutkijat – ne päästävät kasvihuonekaasu dityppioksidia ilmakehään

Puissa kiinni olevia mittauskammioita, joilla kasvihuonekaasu N2O-päästöt mitattiin Hyytiälän SMEAR II -mittausasemalla. Kuva: Mari Pihlatie. Juuri julkaistussa tutkimuksessa Helsingin yliopiston tutkijat yhdessä vieraileva tutkija Dr. Katerina Machacovan kanssa osoittivat, että pohjoisen havumetsävyöhykkeen puut ovat kasvihuonekaasu dityppioksidin (N2O) lähteitä. Tutkimus tuo uutta tietoa puiden merkityksestä kasvihuonekaasujen nieluina ja lähteinä, ja osoittaa, että metsillä on merkitystä hiilen…

METSIEN SUOMI -VIESTINTÄKAMPANJA NOSTAA YHDESSÄ METSÄN MAHDOLLISUUDET ESIIN

Suomen Metsäsäätiö rahoittaa Metsien Suomi -hanketta tänä vuonna ja ensi vuoden alussa 310 000 eurolla. Viestintähankkeen tavoitteena on monipuolistaa metsiin liittyvää keskustelua, lisätä metsäsektorin arvostusta sekä kertoa metsäsektorin tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista. Se muistuttaa, että metsä on Suomessa kaikessa mukana. Ensi keväänä Metsien Suomi näkyy laajasti tiedotusvälineissä, ulkomainoksissa ja sosiaalisessa mediassa. Hanke herättelee yleisöä huomamaan, kuinka metsä…

Metsä360 – Uusi tunnustuspalkinto vauhdittamaan metsän jalostusasteen nostoa

Kuvissa esiintyvät henkilöt (vasemmalta) Jarkko Lehtopelto (tilaisuuden juontaja), Krista Mikkonen (ympäristö- ja ilmastoministeri), Riina Salmimies (LUT-yliopiston dekaani) sekä Esko Kolli (Marjatta ja Eino Kollin säätiön asiamies). Kuvaaja Hiski Hämäläinen LUT-yliopisto ja Marjatta ja Eino Kollin säätiö ovat perustaneet Metsä360-tunnustuspalkinnon, jonka avulla nostetaan esiin metsiemme jalostusarvon kasvuun tähtääviä tekoja. Palkinnon arvo on 30 000 euroa ja se…