Yleiset Uutiset

Metsä360 – Uusi tunnustuspalkinto vauhdittamaan metsän jalostusasteen nostoa

Metsapaiva-2

Kuvissa esiintyvät henkilöt (vasemmalta) Jarkko Lehtopelto (tilaisuuden juontaja), Krista Mikkonen (ympäristö- ja ilmastoministeri), Riina Salmimies (LUT-yliopiston dekaani) sekä Esko Kolli (Marjatta ja Eino Kollin säätiön asiamies). Kuvaaja Hiski Hämäläinen

LUT-yliopisto ja Marjatta ja Eino Kollin säätiö ovat perustaneet Metsä360-tunnustuspalkinnon, jonka avulla nostetaan esiin metsiemme jalostusarvon kasvuun tähtääviä tekoja. Palkinnon arvo on 30 000 euroa ja se jaetaan ensimmäisen kerran vuonna 2020.

LUT ja Kollin säätiö tekevät laajaa yhteistyötä kasvattaakseen suomalaisen metsän jalostusastetta ja tukeakseen vastuullisen biotalouden kasvua. Osana yhteistyötään ne jakavat keväästä 2020 alkaen Metsä360-palkinnon innovaatiolle, ratkaisulle tai teolle, joka osaltaan vahvistaa metsän asemaa hyvinvointimme kulmakivenä.

”Tavoitteemme palkinnon taustalla ovat alan kehityksen vauhdittaminen, korkeamman jalostusasteen tavoittelu, uusien innovaatioiden esille nostaminen sekä metsän mahdollisuuksien laaja-alaisen ymmärryksen lisääminen”, sanoo Esko Kolli, Marjatta ja Eino Kollin säätiön asiamies.

Palkinto tullaan myöntämään henkilölle tai organisaatiolle, joka on onnistunut nostamaan metsän jalostusarvoa tai luomaan mahdollisuuksia jalostusarvon kasvattamiselle. Palkituksi voi perinteisen metsäalan lisäksi tulla muukin metsään liittyvä lisäarvon esiintuominen.

LUT-yliopiston dekaani Riina Salmimies antaa esimerkkejä teemoista, joista palkinnon jakavat tahot uskovat jalostusarvon kasvua ja uutta lisäarvoa löytyvän.

”Yksi isoista teemoista on ongelmallisten materiaalien korvaaminen puuperäisillä materiaaleilla. Vaihtoehdot fossiiliselle muoville ja vaateteollisuuden puuvillatuotannolle ovat esimerkkejä näistä, samoin pakkausteollisuuden uudet ratkaisut”, sanoo Salmimies.

Metsän tuottamaa hyvinvointia ja sen sisältämiä mahdollisuuksia tarkastellaan palkinnon ympärillä kuitenkin hyvin laajasti. ”Pidämme ehdottomasti mukana myös metsän tuottaman hyvinvoinnin muita ulottuvuuksia, kuten esimerkiksi ihmisten vapaa-ajan viettoa ja vastuullista luontomatkailua”, jatkaa Salmimies.

Palkinnon saaja valitaan mukaan kutsuttavien tahojen joukosta. LUTin ja Kollin säätiön edustajista koostuva asiantuntijaryhmä kartoittaa ehdokkaita ja kutsuu finalistien joukkoon harkintansa mukaan potentiaalisimmat ratkaisut tai teot. Valinnan voittajasta tekee ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva raati.

Metsä360-kilpailu kutsuu myös lukiot ja 2. asteen metsäoppilaitokset tuomaan esiin metsän arvoa

LUT ja Kollin säätiö järjestävät myös lukioiden ja 2. asteen metsäoppilaitosten opiskelijoille suunnatun kilpailun, jolla nuoria kannustetaan katsomaan metsää ja sen tuomia mahdollisuuksia omasta vinkkelistään.

”Nuorilta odotamme videoiden muodossa raikkaita ajatuksia, miten he näkevät metsän arvon ja kuinka sitä voitaisiin tuoda esiin. Emme odota heiltä valmiita näyttöjä tai tuotteita, terävät ideat riittävät”, sanoo Riina Salmimies.

Oppilaitokset saavat kilpailukutsun ja osallistumisohjeet lähiviikkoina, ja aikaa kilpailutöiden jättämiseen on 30.4.2019 saakka. Voittaneelle luokalle tai ryhmälle jaetaan 6000 euron rahapalkinto toukokuussa 2020.

Palkinto julkistettiin valtakunnallisten Metsäpäivien iltajuhlassa Helsingissä 31.10.2019.